Mansikka "kukko"


Teki mieli mansikkapiirakka.
Muttei mitään vehnäjauhomössö höttöstä.
Yritin jostain löytää valmista ohjetta, muttei nuo tuntuneet "omilta".
Sitten keksin, että miksei voisi soveltaa Ruisjauhopussin kyljessä olevaa Mustikkakukon ohjetta.

Tosin minulla ei ollut hajuakaan, mitä on mustikkakukko, 
mutta melkolailla piirakalta tuo kuvassa näytti.

Googletin kukon käyttötarkoituksen jälkeenpäin,
enkä sen suhteen nyt ihan kamalasti metsään mennyt.

Tästä tuli todellakin sellainen ylipehmeä maukas jälkkäri.

POHJA:

125 g leivontamargariinia
1/2 dl sokeria
1,1/2 dl Karkeita täysjyväruisjauhoja
1 dl Täysjyvä ohrajauhoja

TÄYTE:
Pilkottuja mansikoita
Omaan makuun sopiva määrä vaniljakreemiä

1. vaahdota sokeri ja margariini
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.

2. Painele valmis taikina pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

3.Laitoin pohjan noin kymmeneksi minuutiksi 200 asteiseen uuniin.

4. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada esipaistetulle pohjalle.
5. Paista 200 asteessa noin 30 min.

Tähän ei siis tullut tuota mustikkakukon kantta päälle, 
vaan koko taikinamäärä paistettiin pohjaksi.

 

Kommentit